sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Villan syysasu ja viimeiset herkut

Olen tyhjentänyt pikkuhiljaa villaa, kun kasvit alkoivat jo sanoa itseään irti. Kurkkua, tomaattia, iso kasa chilejä ja paprikoita sieltä vielä viimemetreillä saatiin. Nyt villassa on enää mansikka, joka kovasti vieläkin koittaa puskea marjaa sekä viinirypäle, joka on terttuja pullollaan. Huuruisen villan läpi erottaa pikku syöpöttelijän, joka vetelee kovaa tahtia viinirypäleitä nassuunsa ♥ Oliivipuu on tarkoitus siirtää sisälle, josko sen saisi pidettyä hengissä talven yli.

 
 
Seuraavaksi pitääkin lähteä valo-ostoksille, että villaan saadaan joulunodotustunnelmaa! Siitä lisää tuonnempana joulublogini puolella, johon siirryn fiilistelemään loppuvuodeksi :)
Lämpimästi tervetuloa mukaan!

http://jouluttelua.blogspot.fi/

maanantai 7. syyskuuta 2015

Syyskuun tunnelmia

Pienen Linnun haasteessa kuvaillaan syyskuuta. Kamerani linssin eteen osui kasteisia hämähäkinseittejä, ihanan makeita luumuja ja vähemmän makeita puolukoita. Mustikoita jäi metsään aiemmin vaikka kuinka, mutta nyt ne maistuvat jo vähän vetisiltä..

Jouluihminen kun olen, niin syyskuussa ajatukset alkavat väkisinkin harhailla loppuvuoden tunnelmallisimmassa juhlassa. Sen kunniaksi keittelen joulublogini puolella jo luumuhilloa :)


 
 
 
 

Pieni Lintu - MakroTex challenge


torstai 3. syyskuuta 2015

Ruokarenkaasta

Ruokaympyrän tiedän, mutta että ruokarengas? Tulin lisätyksi paikallisen ruokarenkaan ryhmään Facessa. Ensin vähän ihmettelin, että mistä on kyse mutta kun asia nopeasti selvisi, olin tehnyt jo aika pitkän ostoslistan :D Ruokarengas järjestää kuukausittain tilaisuuksia, jossa lähituottajat ja me ostajat tapaamme. Ruokarenkaassa on mukana erilaisia seudun tiloja, luomutiloja ja tuottajia kasviksineen, kananmunineen, marjoineen, lihoineen sekä leipomuksineen. Etukäteistilaukset jätettiin naamakirjaan ja noudettiin itse tapahtumasta. Mikä voisikaan olla parempi tapa tietää, mitä suuhunsa laittaa kun ostaa puhdasta ruokaa suoraan tuottajalta? Olen vaikuttunut, eikä tää varmasti ole viimeinen kerta kun lähden ruokaostoksille tähän tyyliin!
Ostin paprikoita, kirsikkatomaatteja, jalopenoja, porkkanaa, ruisleipäsiä, karjalanpiirakoita, vähän lihaa ja kananmunia. Ostoslistalla oli muutakin, mutta yksi luomutila ei ehtinyt paikan päälle. Ensi kuussa paremmalla tuurilla, josko sitten saisin kyssäkaalinikin :D

maanantai 31. elokuuta 2015

Värikästä satoa ja syyskuuta!

Elokuun viimeisen päivän sato oli pieni, mutta sitäkin tärkeämpi. Ja niin värikäs! Voiko mitkään karkitkaan edes näyttää näin houkuttelevilta ja herkullisilta?
Oranssi paprika on meidän 4veen oma projekti ja taidolla sitä onkin kasteltu, niin kaunis siitä tuli. Ja uusia on jo tulossa :)
Chilit on korvamerkitty isännälle ja rohkeasti hän niitä ruokansa joukkoon koittaakin sujauttaa, vaikka vähän taitaa pistää puhalluttamaan ;) Lavankaulusviljelmän sipulit ja herneet alkavat myös pikkuhiljaa saada kokoa. Kaikenmoinen viljely ja istuttaminen jäivät tänä keväänä muuttoruljanssin alle, mutta ensi vuonna uudestaan uusin aikatauluin! Ja nyt näistä kokeiluista on myös selkiytynyt ajatus siitä, mitä ensi vuonna istutellaan.



 
Elokuu on ollut täynnä poikkeuksellisen vaikeita päiviä. Eikä syyskuusta ole tulossa yhtään sen helpompi. Siksi ammennan itselleni kaikki pienetkin elämän väripilkut, jotka kiinni saan.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Husband Tag

No niin, tietääkö mies minusta mitään? Nyt se nähdään, kun toteutin Husband Tag -haasteen. Haasteessa siis esitetään kysymykset miehelle, joka koittaa parhaansa mukaan vastata. Alla kursivoidulla minun vastineet :)


1. Jos hän katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
Sä et kato mitään.

- Pitää melkein jopa paikkaansa. En kertakaikkiaan ehdi katsomaan telkkaria.
Joskus katson Pomo Piilossa, Dragons Den tai Masterchef -ohjelmia.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
Valkosipuli- tai ceasarkastikkeen.

- Valkosipuli kyllä!

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa?
Rasvaiset ruuat.

- Tämäkin meni nappiin.

4. Menette ulos illalliselle ja drinksulle, mitä hän tilaa?
Kuoharia ja kalaa.

- Kiitos, kyllä!


5. Mikä on hänen kengänkokonsa?
38

- Oikeammin 39

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
Rahaa ei voi kerätä, koska se ei sulla pysy tilillä ..mutta
kenkiä.

- Keräily ehkä vähän liioteltua, mutta saatan kyllä nykyään ostaa kenkiä vähän useammin kuin ennen.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
Salaattia.

- You got that right!



8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
Eppuja.

- Lapsuudessa, isoveljien esimerkistä sitä kuuntelin. Eppujen konserttiin haaveilen joskus pääseväni..

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
Hyvistä komedioista.

- No joo.. Trillereistä tykkäsin aiemmin, mutta eipä ole tullut aikoihin katsottua..

10. Minkä väriset silmät hänellä on?
Siniset.

- Olisin aika huolissani, jos tätä ei olisi tiennyt.. ;)

11. Kuka on hänen paras ystävänsä?
Minä.

- Accepted.



12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
En mä varmaan oikeastaan tee mitään sellaista.

- Niin varmaan.

13. Missä hän on syntynyt?
Salossa.

- Aika läheltä liippaa.

14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
Juustokakku.

- Söisin.

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?
Puhelimen ja läppärin.

- Välillä pakostikin..

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
Hoitaa meidän paviaaneja.

- Tarkoittaen siis meidän rakkauden hedelmiämme, lapsia. Ja kiitos kehuista.. :)



17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
Avokado.

- Ei se oo outoa!

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
Stressiä, puhelinta ja ainakin yhtä lasta.

- Myönnän.

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
En tiedä.. Mikä vaan!

- No ehkä... :D

20. Entäs piristymään?
Pikkujutut. Pesukoneen täyttö yms.

- Niin totta. Pienet asiat todellakin ilahduttaa!



21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
Sauli Niinistöä.

- Kyllä. Mies paikallaan.

22. Millainen hän on vaimona?
Sydämellinen ja huumorintajuinen.

- Kiitos taas :)



23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
2002

- Olen huono vuosiluvuissa.. mut okei ;)

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
Kasvihuone.

- Niinhän se on :)



25. Millainen on hänen kotilookinsa?
Aika rento. Lökäpöksyt ja t-paita. Villasukatkin aika usein vaikka
on lämpimät lattiat. Hiukset kiinni, yleensä nutturalla.

- No mitä, ihan hyvä varustushan tuo on.. :D

lauantai 22. elokuuta 2015

Pihakatsaus

Ei ole ollut kauheasti voimia päivittää blogia. Mutta tänään kun talo on hetken hiljainen ja mieli on korkeammalla kuin monena muuna päivänä, päätin napsia muutaman pihakuvan. Tai no 'piha ja piha' - mutta parvekkeesta, terassista ja villasta. Varsinaiset pihatyöt ovat niin vaiheessa, että laitan hyvin rajattuja kuvia vain edellä mainituista.. ;)
Ostin parvekkeelle muutaman uuden ruukun. Näyttävät betonilta mutta ovat muoviset, ihanan kevyet..
 
 

 
 

 
Talo alkaa taas täyttyä lapsista ja lähdetään seuraavaksi rymyämään 3v. synttäreille..
 
MUKAVAA LAUANTAITA SINULLE!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Puolukoita ruohonjuuritasolla

Kuvaajat haastettiin tällä viikolla laskeutumaan ruohonjuuritasolle. Ja siellähän kameraani ulkoilutin ja metsässä näytti puolukat pikkuhiljaa kypsyvän.. :)

 
 
 
 
Poimitko puolukoita? Jos poimit, mitä niistä teet?
Mun lempipuolukkaherkku on tämä.
 
 
Pieni Lintu - MakroTex challenge

lauantai 8. elokuuta 2015

Life is bluish

Toisena päivänä saatan istua mustikkametsässä itkemässä ja toisena viettää hyvillä mielin lasten kanssa touhukasta päivää vattupuskissa. Hyvät ja huonot uutiset vuorottelee. Suru ja toivo seuraa toisiaan. Toisena päivänä häviää maailmasta värit mutta toisena unohdan taas hetkeksi pelon. Olen pikkuhiljaa - isäni vakavan sairauden myötä - koittanut oppia elämään päivä ja asia kerrallaan. Etten miettisi pahinta, enkä surisi koko kakkua kerralla. Sillä tavoin se pieni ihminen nimittäin ensin tuppaa tekemään. Läpikäymään pahimmat skenaariot. Mutta nyt tarvitaan taistelutahtoa, eikä silloin passaa hukuttautua mustiin ajatuksiin.

 
Juuri nyt nautin mustikkapirtelöstä ja myöhemmin tänään iloitsen yhden uuden avioparin onnesta. Koska elämä.

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Mustikkakukkoa ja oman maan salaattia

Sain tätä herkkua - nimittäin mustikkakukkoa - ensi kertaa ystäväni luona kahvitellessa. Ja rakastuin! Miten joku niin yksinkertainen VOI olla niin herkullista. Ehkä tuon isolla kirjoitetun sanan takia, sitä kun tulee kokonaiset 200g :D Nyt kävin mustikkametsällä ja tein ensi kertaa tätä ihanuutta itse.

 
 
 
 
AINEKSET
 
200  g
 
 
voita
 
3/4  dl
sokeria
 
3 1/4  dl
ruisjauhoja
 
3/4  tl
leivinjauhetta
 
Täyte
 
 
8  dl  (400 g)
tuoreita mustikoita
 
n. 1 dl
sokeria
 
1/4  dl
perunajauhoja



VALMISTUSOHJEET

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää ruisjauho-leivinjauheseos. Erota taikinasta vajaa 2/3 ja taputtele se uunivuoan (Ø 18 - 20 cm) pohjalle ja reunoille 3 - 4 cm korkeudelle. Taputtele loppu taikina leivinpaperille kanneksi ja laita se jääkaappiin hetkeksi. Lisää mustikoihin sokeri ja perunajauho. Kaada seos vuokaan. Aseta kansi päälle. Paista 200 asteessa n. 40 min. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa. (Valion ohje)
 

Ja ettei herkuttelusta olisi tullut liian huonoa omatuntoa, hain takapihalta ensimmäiset kunnon salaatin ainekset. Tuntuipa kivalta korjailla omaa satoa!

 
MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Satoa odotellessa ja vähän nautiskellessakin..

Muutamia makupaloja villan sadosta ollaan saatu jo maistella. Makoisia tomaatteja etunenässä. Paprikaa ja kurkkuakin saa varmasti pian rouskaista! Villassa vallitsee jo aikamoinen viidakko verrattuna lähtötilanteeseen.

 
 
 
 
Tältä näytti lähtötilanne, kun villa oli juuri kasattu ja pikkiriikkiset taimet saatu sisään:
 
Ja tässä tänään:
 
Salaattipenkissä istui eräänä aamuna väh. 4,5kilon pupu. Hah, tein varmaan satasen ennätyksen kun juoksin häätämään sen pois. Salaattien suojana on nyt verkko, mutta katsotaan kävikö se kutsumassa koko sukunsa juhlimaan lavankaulusviljelmieni ääreen ja kestääkö verkkoviritelmä ne pileet.
 
VEHREÄÄ LAUANTAITA, YSTÄVÄT!
 

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kesä ja kukkaset

Bloggaajaystäväni Anun esimerkistä kävin 'Ojanpenkan kukkakaupassa' ;) Uskokaa tai älkää kimpun kruunu, kaunis lilja, löytyi myös ojan pohjalta, metsän reunasta. Kerrothan, jos tunnistat mikä lilja se on? Näillä kuvilla siis osallistun tämän viikon Makrotexiin, jossa aihe tällä kertaa vapaa.


 
 

 
 
 

Pieni Lintu - MakroTex challenge