Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Pääsiäistunnelmia uudessa kodissa

Huhheijaa, muuttoprojekti alkaa olla voiton puolella! Aikamoinen hässäkkä pääsiäiseksi, mutta onneksi parit naapurit vastasivat pääsiäistunnelman luomisesta ja toivat uunituoreita rahkapersikkapullia ja helmililjan pitsiruukussaan - ihanaa ♥ Ja lapset kasvattivat ruohot valmiiksi koulussa ja kerhossa.
Vanhassa kodissa on vielä tavaroita, joita pikkuhiljaa siirrellään. Voin kertoa, että tuo 100 metrin muuttomatka on kyllä aivan loistava! :D Eipä niin haittaa, jos jotain unohtaa. Ja mähän unohdan.
Tässä pieniä pääsiäistunnelman paloja uudesta kodista. Isoja paloja ei voi vielä näyttää, kun ne olisivat täynnä muuttolaatikoita sun muita rojuja :D
Lisää kuvia tulossa siis hyvin pian, kunhan saan enemmän sisustettua ja aseteltua tavaroita paikoilleen :)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
ILOISTA PÄÄSIÄISEN JATKOA! ♥

maanantai 27. tammikuuta 2014

Raikastunut olohuone

Valkoinen sohva in da house! Tuntuu, että koko perhe pienimpiä myöden ovat innoissaan muutoksesta ja olohuone on selkeästi raikastunut entisestä. Äidin pikku stailaajat olivat mukana sohvan kuvaamisessa ja ilmeisesti tyynyt ja tulppaanit ainakin piti laittaa välillä uuteen uskoon.. :)




Sohvatyynyostoksille pitäisi ehdottomasti päästä. Kaikki vanhat näytti niin tylsiltä.. 
Mieskin on ihan samaa mieltä. Not! :)


Hortonomin sormet tulppaanikimpussa. 
No, kimpusta päätellen äitikään ei hirmu lahjakas kukkasaralla ole..



Pienimmän uusimpia taitoja, istuminen ja polvilleen nousu, vaikka lyhtyä vasten (apua)!


Uppista!


Olkkarin 'big picture'. Sohvapöytäarkut ja tuo oikealla näkyvä TV -tasohan saa pian huutia, mutta siitä sitten lisää, kun uudet huonekalut tulevat kotiin saakka.. 


Iloista maanantaita ja uutta viikkoa!! 



tiistai 14. tammikuuta 2014

Sisustusunelmia (vai painajaisia?)

Meidän olohuoneen piti kokea muutos jouluun mennessä. No, kaikista kiireistä johtuen sinne tuli vaan uudet verhot ja matto. Nyt muutos saa luvan jatkua. Suunnitelmat elää jatkuvasti, mikä on mulle tyypillistä. Päättämätön!
Mutta pähkinäiset sohvapöytä ja TV -taso on tilattu, ne tulevat muutaman viikon kuluessa.

Uutta sohvaa on metsästetty kissoin ja koirin. Nyt se on mahdollisesti löytynyt, jokaisen lapsiperheen unelma painajainen, valkoinen kulmasohva! Tarkemmin ottaen ilmeisesti tuo alimmainen. Vielä ei ole tilausta tehty..




Puolustukseksi pitää sohvan (ja omien tahtotilojeni) puolesta sanoa, että tuleva sohva on päältä nahkaa ja sivuilta keinonahkaa, joten olisi helpommin puhdistettavissa kuin normi kangassohva - VAI? Hyvät hoitoaineetkin huonekalukaupassa katsastin.
Piakkoin on tehtävä päätös tästä, mutta monesti olen sohvan sieluni silmin olkkarissa nähnyt..
Ja tuo aikansa elänyt ja plöhjö nykyinen sohvamme muuttuu mielessä koko ajan vaan tylsemmäksi.. ;)