sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Herkkuhetkiä korvasienillä höystettynä

Kevään ensimmäiset korvasienet löytyivät tänään piiloistaan! Mies on onnekseni intohimoinen sienestäjä. Ja sen lisäksi, että haki sienet metsästä, valmisti hän kuulkaa tän ihanan ateriankin. Lautaselta löytyi paistettua lohta ja bataattimuusia korvasienikastikkeen kera. Aijai että oli muuten hyvää!
 
 
 
KORVASIENIKASTIKE à la isännys
 
       1 l korvasieniä         
1 sipuli  
1 dl vettä
 1 dl valkoviiniä   
1 kasvisliemikuutio
3 dl kermaa   
mustapippuria
suolaa  
voita paistamiseen    
 
Keitä korvasienet kahteen kertaan runsaassa kiehuvassa vedessä. Vaihda vesi välillä ja huuhtele sienet hyvin.
Korvasienet ja sipulit paistetaan runsaassa voissa. Lisää vesi, valkoviini ja kiehauta. Lisää kasvisliemikuutio ja kerma. Kiehauta kokoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan.
 
 
Mitäs mieltä TE olette korvasienistä? Hitti vai huti? :)

8 kommenttia:

  1. Pihallamme kasvoi muutamana vuotena rakentamisen jälkeen korvasieniä, mutta ei enää. Oli lyhyt matka sienestämään. Muutoin en ole korvasieniä poiminut, mutta jos ravintolassa johonkin annokseen korvasieniä sisältyy, niin valitsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kätevää! Teidän korvasienet sai varmasti kasvuvoimaa kaadettujen puiden purusta.

      Poista
  2. Oi, oi, oi kuinka herkullisen näköistä. Sienet ovat suurta herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oli kyllä oikeasti niin hyvää, etten voinut lopettaa syömistä ja koko ilta meni kauheessa ähkyssä :D

      Poista
  3. Olen ravintolassa korvasieniä syönyt, mutta itse en taitaisi uskaltaa laittaa. Pelkäisin myrkytystä niin paljon, että pyörtyisin varmaan ihan silkasta kauhusta. Jo siellä ravintolassakin kuulostelin oloani ruuan jälkeen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D Mäkin luulen välillä tuntevani myrkytysoireita siitä keitinhöyrystä ja ahdistaa jos se haisee sisällä liiaksi ;) Mutta kyllä kahden keittokerran jälkeen jo uskaltaa maistaa - isännys kantaa niin paljon korvasieniä kotiin, että on pikkupakkokin :)

      Poista
  4. Oi miten näyttää ja kuulostaa hyvältä! Tiedätkö, mä en ole koskaan maistanut korvasieniä, vaikka sienistä tykkäänkin hurjasti. Jostain syystä missään ravintolassakaan annokseksi ei ole valikoitunut sellaista, jossa olisi ollut korvasieniä ja luonnossa en ole koskaan nähnyt niitä. Halua maistaa kyllä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt eikun Anu hiekkaiselle havumetsän hakkuuaukealle sienestämään ja ihanan kermaisen korvasienikeiton tai -kastikkeen tekoon :)

      Poista